VAG Motorsport käynnisti tämän kauden Iisalmessa ajetussa Säästöpankki Rallissa. Kilpailu toimi Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan ensimmäisenä osakilpailuna. Kilpakaksikkona matkaan lähti Ville Aromaa ja Juha-Pekka Wikman. Kaksikko debytoi ensimmäisen kilpailunsa RSJM-sarjassa. Viikonloppuna ajetun rallin avauserikoiskokeella Aromaa lähti tunnustellen liikkeelle. Edellisviikonloppuna tuntumaa piikkipyörillä ajamiseen otettiin ensimmäisen kerran Urjalan harjoitustiellä. Vauhti ja ajosuorite parantuivat kilpailupäivän aikana huimasti.  – Lyhyesti sanottuna Iisalmessa todettiin, että auto toimi hyvin, mutta kuskille pitäisi saada lisää kilometrejä ja luottoa lisää. Tänä vuonna on muutenkin tarkoitus keskittyä kehittämään omaa tekemistään…